This is the code you searched for

9789527396063

Description

Miettinen, Vera: Vilja Eerika

Tuotekuvaus Ei mulla ole ketään, Eerika sanoi, kun sosiaalityöntekijä kysyi, voiko tyttö luottaa johonkin aikuiseen. Eerika oli lastensuojelun asiakas lähes syntymästään asti. Hänen vanhempansa käyttivät alkoholia, eivätkä osanneet huolehtia tytöstä. Eräänä iltana Eerikan äiti järjesti jälleen juhlat kotonaan, ja naapuri soitti poliisit. Eerika sijoitettiin kiireellisesti hänen isänsä ja äitipuolensa luokse. Iloinen ja sosiaalinen tyttö muuttui sulkeutuneeksi ja hiljaiseksi. Se on salaisuus, Eerika vastasi, kun häneltä kysyttiin kotioloista. Naapurit, tytön biologinen äiti ja koulun henkilökunta huomasivat Eerikan hädän, mutta se ei riittänyt pelastamaan tyttöä. Pahan edessä tyttö pakeni mielikuvitusmaailmaansa. Eerika-kirja kertoo tarinanomaisesti tarinan tytöstä, joka murhattiin Helsingissä vuonna 2012. Tapaus järkytti koko Suomea. Kirjan tapahtumat perustuvat lastensuojelun merkintöihin sekä viranomaisten ja Eerikan lähisukulaisten haastatteluihin. Lähiomaiset, esimerkiksi Eerikan isovanhemmat, ovat kertoneet tytön luonteesta sekä tapahtumista, joita ei voi lukea viranomaisten asiakirjoista. Eerika joutui kokemaan elämänsä aikana paljon pahaa, mutta hän ei suinkaan ole ainoa. Kirjan kirjoittaja on rikos- ja oikeusuutisointiin erikoistunut toimittaja.

Comments
Image
Image of 9789527396063
Advertising
Barcode
Barcode for 9789527396063


Advertising

What is the barcode you want to search?